Aivan ensimmäiseksi haluan toivottaa sinut tervetulleeksi sivuilleni! Ihanaa, että juuri sinä olet löytänyt nämä sivut. Jotta hieman tutustuisimme, niin tässä on minun tarinani…

kuka on johanna k
Nimeni on Johanna Kuuppo ja olen 33-vuotias taloushallinnon assistentti Huittisista. Perheeseeni kuuluu ihana aviomies Jesse ja kaksi kissaa, Aune & Lempi. Harrastuksiani ovat ratsastus ja uusimpana innostuksena on pilates. Aikanaan olen kilpaillut kenttäratsastuksessa kansainvälisellä kahden tähden tasolla, mutta nykyisin harrastan lähinnä omaksi ilokseni ilman kilpailullisia tavoitteita.

Kotoa saatu kasvatukseni on hyvin yrittäjähenkistä: mitä enemmän teet töitä, sen parempi. Tätä noudatin pitkään itsekin: lukio tuli käytyä työn ja harrastuksen ohessa, samoin ammattikorkeakoulu. Aamut olivat usein aikaisia ja illat myöhäisiä.

Ammattikorkeakoulun päätyttyä ajattelin, että hieman helpottaa, mutta sitten olikin useampi hevonen treenattavana ja kilpailtavana, tavoitteet korkealla. Vuonna 2011 vietin kaksi kuukautta Saksassa valmentautumassa ja kilpailemassa ja näitä reissuja tulikin sitten useampi. Koko vuosi piti tehdä töitä hulluna, jotta oli mahdollista lähteä näille reissulle.

maltan matka
Jessen kanssa PM:n matkalla Maltalla

Jossain kohtaa elämääni tuli mukaan ihana Jesse ja sitä myötä ajatukset omasta kodista nousivat esille. Päädyimme lopulta monien kiemuroiden jälkeen Helmitalon talopakettiin ja talo saapui lokakuussa 2013. Selvää oli, että vastaavanlaisille Saksan reissuille ei olisi enää mahdollista rahallisesti lähteä ja ajatukset kansainvälisen uran luomisesta kenttäratsastajana alkoi hiipua.

Myin ykkösratsuni ihanalle juniorille syksyllä 2014, koska omat voimat alkoi loppua ja ainainen rahojen laskeminen kyllästyttää.

Myöhemmin tajusin, kuinka lähellä olin palaa loppuun tuolloin.

Jotenkin sitä vaan jaksoi päivästä toiseen. 

Vuosi kului ja voimat alkoivat vihdoin palautua ennalleen. Kuitenkin tuntui siltä, että jotain puuttui. Keväällä 2016 törmäsin sattumalta PM Internationaliin ja heidän tuotteisiin. Aiemmin en ollut kuullut niistä sanaakaan vaikka ne ovatkin olleet jo Suomessa 20 vuotta.

Päätin testata tuotteita ja olin aivan yllättynyt, että ne OIKEASTI maistuvat hyvältä! 😀 Pian huomasin

  • nukkuvani yöni sikeämmin
  • olevani pirteämpi aamuisin
  • jaksavan päivän täysillä ilman päiväunia
  • Vatsani toimii päivittäin ja se oli minulle aivan uutta! ?
Koulutusmatkalla Kroatiassa

Kaiken lisäksi kiusallinen ihottumani, josta olin kärsinyt jo pidemmän aikaa, alkoi pikku hiljaa parantua. Kun huomasin tuotteiden toimivan erinomaisesti, suosittelin tuotteita myös ystävilleni ja pikku hiljaa tiimini alkoi rakentua. Olen päässyt tutustumaan lukuisiin ihaniin ihmisiin ja nimenomaan ihmiset ovat tässä työssä parasta! <3

Matkani on vasta aluillaan, mutta olen jo päässyt osallistumaan kolmelle huikealle matkalle! Ensimmäinen niistä oli toukokuussa 2017 koulutusmatka Euroopan pääkonttorille Speyeriin: Kolme päivää huippukoulutusta ihanien ihmisten kanssa! Samassa koulutuksessa oli paljon muitakin suomalaisia, mutta myös iso joukko italialaisia sekä muutama ruotsalainen! <3

Toinen matka oli syyskuussa 2017: Viikon loma Maltalla Jessen kanssa! Tuolla reissulla oli suomalaisia mukana noin 140 ja kaiken kaikkiaan PM:läisiä siellä oli 1250 henkilöä eri maista. Aivan huikea reissu ja täysin lomaa!!! 2018 lomailimme Kroatiassa syyskuussa ja tänä vuonna matkakohteena oli Calabria, Italia! <3

Haluan auttaa ihmisiä voimaan paremmin ja toteuttamaan omia unelmiaan, ovat ne unelmat sitten pieniä tai isoja.

Kysymys kuuluukin: kuinka voisin auttaa sinua?